keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Pikkuhiljaa

Kumma kuinka silloin kun on kotona niiskuttamassa ja köhimässä flunssan kourissa tulee kudottua paljon... Minulla on jopa toisinaan karvainen apulainen kun kudon nojatuolissa, tosin apu on hieman ... ei-toivottua.


Pitkät puikot ovat ilmeisesti 'aivan ihanat!' kun ne heiluu edestakaisin. Jostain syystä sukkapuikot eivät omaa samanlaista viehätystä.

Puikoilla on Ullan malli 'Kusti' vaaleanvihreästä Woolista. Olen muuttanut takakappaleen mallia hieman, pelkkä nurja keskellä oli niin tylsää, toivottavasti lanka vain riittää!


Olen jostain syystä aivan ihastunut purkamaan ja uudelleenkutomaan bambuilla olevaa punaraitasukkaa, toinen kappale on purettu osittain varmaan 3 kertaa ja nyt kantalappuvaiheessa oleva ainakin kahdesti. Mutta kun lankaa näytti riittävän päätin jatkaa vartta vielä hiukkasen ja tehdä kantapäästä paremmin istuvan. Luulen että sukat valmistuu vielä tällä viikolla.

Viikonloppuna tuskailin tiimalasikantapään suhteen. Teen Floricasta sukkia Uhoavan Gnun ohjeen mukaan (ne polvisukat!) ja 2½ puikoilla.... niistä tulee ihan liian pienet. Taiidan silti tehdä tämän yhden loppuun jotta saan tuntumaa malliin. Toisaalta siskon vauva kun nyt syntyy jo Toukokuussa niin ei se kesällä niin paljon sukkia kai tarvitse.

maanantai 2. helmikuuta 2009

Pieniä neulekatastrofeja

Tänään tapahtui tietenkin se mitä pelkäsin bampupuikkojen ostamisesta asti. Kävelin huoneessani hieman huolimattomasti ja astuin toisen pitkän puikon päälle. Ei niinkään harmita sen napsahtaminen (näyttää siltä että saattaisin saada sitä hieman ehkä teipattua...), vaan se, että juuri sillä puikolla on tietenkin neule joka jumittaa rikki olevasta kohdasta eikä sitä ole kovin helppo purkaa pois katkaisematta. Pitäisi varmaan turhia murehtimatta ja märehtimättä leikata mutta kun en haluaisi!

En itse asiassa edes varsinaisesti 'astunut' puikon päälle, vaan kuljin neulekassin ohi josta sen oli tietenkin aivan pakko törröttää ja puikko tarttui sukkaan ja kuului aivan 'ihana' naps.

Onneksi sentään ei ollut sukkpuikko sillä niiden menetystän surisin enemmän (enkä muuten ikinä enää kudo Seiskasta sukkia, liian paksua ja tekee miut aivan hulluksi!)... Täytyy vaan käydä jossain lankakaupassa tällä viikolla ja ostaa uusi pari jos tuosta ei mitään tule. Ei se kuitenkaan irtipoikki ole, vaan lähinnä murtunut ja kylvää tikkuja sormiin kun yrittää kiskoa lankaa pois.

Sinällään ehkä jonkunlaisen "neulekeijun" tekosia sillä olisi pitänyt purkaa sitä neuletta kuitenkin jokunen kerros. Silti harmittaa, bambupuikot kun ei ole ihan halvat. Opintotuki tosin napsahtaa huomenna tilille... ^-^

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Lankoja!

Niin, päätin sitten katsoa kuinka paljon niitä lankoja on taas kertynyt. Kaasin suurimman osan sängyn päällle (en jaksanut kaivaa niitä paria sekalaista kerää jotka on isossa laatikossa vaatekaapin päällä organzanpalojen seurassa) ja kävi ilmi että niitä on aika paljon.

Vieressä kisuli kokovertailun vuoksi. Pikkuotus hämmentyi yhtäkkisestä siirtelystä hieman...
Kyllä näistä varmaan jotain tulee tehtyä! Siinä on suurin osa Seitsemää veljestä, jonkin verran Woolia (jotain, 6 kerää, 4 kerää vauvan villpaitaa varten), Floricaa, jämiä Isoveljestä ja Nallesta. Yhteensä niitä on varmaan 'liikaa'. Varsinkin kun ne vievät niin paljon tilaa!

Mutta, olen saanut vielä jotain valmiiksikin tässä kuussa työn alla olleista neuleista (sukat vielä kesken). Tein ranteenlämmittimet Isoveljen uudesta ihanasta sävystä, Sammaleesta. Väri on aaaaivan ihana!

tiistai 20. tammikuuta 2009

Uusi neuleblogi

Hmm, siirryin sitten tänne vuodatuksesta, kylästyin kun en ikinä saanut blogia näyttämään siltä kun halusin. *huok*

Tänään tuli taas toteutettua sitä aktiviteettia josta tämäkin blogi sai nimensä: sukan kutomista. Sillä kun en muuta keksi mitä kutoisi, päädyn yleensä aina kutomaan sukkaa. Tuota täytyy kyllä purkaa, tein tänään kantapäätä ennen luentoa ja bussissa, tietenkin kun tulin kotiin katsoin toista reunaa ja tulin siihen tulokseen että puran ja kudon koko kantapään uudestaan (en onneksi ehtinyt vielä kavennuksiin asti!)... Onneksi luento oli niin kiinnostava ettei sen aikana tullut kudottua jolloin purkamista olisi ollut enemmän.

Kävin siskon kanssa lauantaina eräässä neulekaupassa ja lankesin. Ostin kahdet bambupuikot! Puikoilla nyt oleva sukka (Novita Seitsemän Veljestä : Raita) on juuri bambuilla. Ja niillä on aivan ihana kutoa! :) Silmukat siirtyvät helposti puikolla ja vaikuttaa jopa siltä että ne ovat jopa ihastuttavan tasakokoisia ja pinta tasaista. Pitkät puikot odottavat pienen pienen villapaidan aloittamista siskon tulevalle vauvalle kunhan saan hankittua vihreätä Woolia sitä varten, sisko haluaa sitä, itsekin pidän sävystä.

Toisilla puikoilla tällä hetkellä uudesta ihanasta sammalenvihreästä Isoveljestä valmistuvat ranteenlämmittimet. Oli aivan pakko ostaa kun näin sitä kaupassa, niin aivan ihana väri. Samoin uutta Unikkoa (SV) sillä se oli niin herkullisen väristä!